Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
[ ]
01.01.2012 - 16:13

Syksy ja talvi on mennyt hujahtaen. Allekirjoittanut keksi alkaa tekemään harrastuksia rahoittaakseen ekstraduunina pirssinajoa, jonka lisäksi aikaa on vietetty myös koulunpenkillä (sisäisen turvallisuuden erikoistumisopinnot Laurea amk:ssa) sekä pääsykokeisiin lukien. Kevääksi on siis tiedossa ylemmän amk-tutkinnon aloittaminen turvallisuusosaamisen saralla, lisää pirssinajoa, koiranäyttelyreissuja ja muuta mukavaa. Plus Tapani-myrsky piti huolen siitä, ettei meidän perheellä lopu polttopuut kesken seuraavina vuosina, eli metsurihommaa tontin rajalla riittää (koskee kyllä enemmän perheen miesjäsentä kuin allekirjoittanutta, minullahan on "muita vastuutehtäviä" prioriteetti ykkösessä... :DD).

Syksy ja alkutalvi on ollut kiireineen myös pohdiskelevaa aikaa. Boraa on ollut kova ikävä, mutta kaunis uurna takan päällä lämmittää sydäntä. Martta toipui menetyksestä todella nopeasti; 2 viikkoa ja suru oli ohi. Omalta osalta surusta ei olla ehkä päästy yli, mutta sen kanssa on jo opittu elämään. Itketään silloin kun itkettää. Onneksi rakas puoliso on ollut tässä(kin) asiassa tukena. Helpotusta (ja lisää kotitöitä) elämään on tuonut ihana kotimme, jonne olemme kaikki kotiutuneet enemmän kuin hyvin, kuten alla olevasta kuvasta näkyy ainakin Martan osalta.. :)

Martan kanssa osallistuttiin voittajanäyttelyihin, joista kotiinviemisinä tuli mukavat arvostelut ja kaksi ERIä ja JUK2 sijoitusta. Martta on vielä niin kovin kesken, ja myös aika hoikassa kunnossa, tosin kyllä liikkeisiin ja käyttäytymiseen olen erittäin tyytyväinen. Ruokamäärää on nyt nostettu ylöspäin, jotta kylkiinkin tarttuisi jotain, mutta neito taitaa olla tarkka linjoistaan. Toisaalta, hitaasti kypsyvä ehkä säilyy pidempään... ;-) Marttahan on siirretty BARF-ruokavaliolle 10,5 kk iässä, ja se sopii neidille todella hyvin. Loppui se nappuloiden kanssa pelleily, jes! Messariviikonloppuna oli mahtavaa saada Martan toinen omistaja Luodon Hanna meille vieraaksi (kennel Rock Element's, www.4wdluoto.com) tyttärensä Suvin kanssa. Tässä Hannan ottama kuva Martasta meiltä kotoa viikonlopun tiimellyksessä:

 

Ikävämpänä tuliaisena Voittajanäyttelystä oli tanskandoggeihin urakalla iskenyt raaka kennelyskä. Martta taisteli yli 40 asteen kuumeessa ja sitkeässä yskässä, mutta kiitos Boran kasvattajan Kati-Maijan ja Vihtivetin osaavan henkilökunnan tyttö toipui nopeasti ja voi nyt hyvin. Nopea & suurella vakavuudella reagointi sekä oikeanlainen hoito pelastivat Martan. Suuret osanottomme koko perheeltämme tähän tautiin tänä talvena menehtyneiden tanskandoggien omistajille, läheisille ja kasvattajille.

Nyt toivottavasti entistä paremmalla vastutuskyvyllä varustettu Martta tullaan roudaamaan kevään mittaan ulkomaille asti. Joihinkin tittelinäyttelyihin ollaan näillä näkymin osallistumassa, hakemaan kokemusta ja näkemystä ulkomaan reissaamiseen. En malttaisi millään päästä näyttämään Marttaa ja Martan melkoisella taistelulla saavutettua kehäkelpoista purentaa tuomareille pitkin poikin Eurooppaa. Ja parasta meidän Martassa on "marttamainen" luonne; omapäinen mutta erittäin viksu nuori nainen on siis kyseessä.

Tänään Martta viettää ensimmäisiä syntymäpäiviään, ja viime yönä on ihmetelty raketteja, jotka siis tietenkin paukuteltiin meidän neitokaisen kunniaksi. ;-) Synttäreiden kunniaksi tänään käytiin myös piiitkän karanteenin jälkeen tapaamassa vakkarijuoksukamuja, eli hoffeja Bastia, Femmaa ja Hottia, sekä omistaja-Niinaa. Kiitos taasen lenkkiseurasta Niinalle ja pojille! Alla kuva pojista ja Martasta, eli vasemmalta hoffit Femma, Hotti ja Basti =) (c) Niina Sorvari, tokotassut.com

Ja tässä Martta-metsuri 1 vee Tapani-myrskyä selvittelemässä <3

31.10.2011 - 18:37

Tuuli tuule sinne missä muruseni on
Leiki hetki hänen huulillaan
Kerro rakkauteni
Kerro kuinka ikävöin
Kerro häntä ootan yhä vaan..


Elämämme Ensimmäistä Tanskandoggia lämmöllä muistaen...

Euro Power Bora Bora aka Bora, Höpö, Höpötiinos, Rakas
26.1.2007 - 25.9.2011 (aggress. imusolmukesyöpä)

Elit täysillä joka sekunti, mutta liian aikaisin jouduimme sinusta luopumaan. Kiitos kasvattaja Kati-Maijalle sydäntensärkijästämme - maailman ihanimmasta tanskandogista.

Meillä on hirveä ikävä meidän Kuola-Ukkoa.

Sini, Tero ja Martta

 ---

Kesästä muutoin...:

Bora kaasuuntui keväällä n. 3 viikkoa kastroinnin jälkeen. Kiiruhdimme heti ensioireista (läähätys, levottomuus, vatsan aristaminen) Aistiin ja letkuttaminen auttoi. Toipumisen jälkeen kesä oli kuuma ja poika oli kova väsymään ulkona, joten ajattelin lähinnä pennun väsyttävän vanhaa herraamme. Karu totuus alkoi kuitenkin pilkottaa loppukesästä...

Martta hurmasi keväällä Somerolla turistina näyttelyssä.. Tässä neitokainen 5 kk:n iässä:

Ja hurmailu jatkui Martan ensimmäisessä näyttelyssä heinäkuussa Tanskandoggien erikoisnäyttelyssä Mikkelissä ollen ROP-pentu ja BIS2-pentu. Alla kuva Martasta Mikkelissä Martan toisen omistajan Hanna Luodon kanssa (tuomarina toimi Sally Lewis, kennel Axeford, GB):

Martan arvostelu meni näin: 
Good lenght of foreface, narrow skull, nice dark eye, good earplacement, good lenght of neck, well-laid shoulder, very nice forechest, with g...ood depth of briskett, level topline, well set croup, good width of second thie, very good bone, nice catlike feet, moved very well for so young. GRAND FERGO's EMERALD was: Puppy1 with honor prize, BOB-puppy, BIS2 puppy

Elokuussa kävimme pentuluokassa Satu Ylä-Monosella, joka huomasi Martalla alkavan purentavian. Vasemmanpuoleinen alakulmahammas oli lähtenyt pureutumaan kitalakea kohti ja soitin siltä istumalta maanantaina Anidentiin, jossa Martan hammasprobleemaa on päästy hoitamaan hitaasti mutta varmasti. Toivo elää, että saamme kaunottaren kanssa juosta kehissä tulevaisuudessakin. :) Kiitokset jo tässä vaiheessa erinomaisesta asiantuntemuksesta Helena Kuntsi-Vaattovaaralle ja koko Anidentin henkilökunnalle. Omistajat odottelevat kärsivällisenä lopputulosta ja pitelee sormia, varpaita, kyynärpäitä ristissä... Tässä Martasta kuvia vajaan 8 kk:n iässä:

Mutta Borasta... Elokuun lopussa Bora aloitti juomisen. Aluksi oireita luultiin virtsatientulehdukseksi, ja sen jälkeen munuaisaltaan tulehdukseksi. Kunnes juomis- ja pissaamisoireiden lisäksi imusolmukkeet turposivat. Imusolmukkeista otettiin ohutneulanäytteet ja diagnoosiksi varmistui imusolmukesyöpä. Diagnoosin varmistuttua Skuti nukutti Boran ikiuneen. Kiitos Mevetin Minna Rinkiselle ja Anu Saikku-Bäckströmille, Vihtivetille sekä Skutille Boran hienosta hoidosta.

Löysimme Boran viimeiseksi leposijaksi Louise Petersonin (www.danesculptor.com) kauniin uurnan Jenkeistä, joka pääsi kunniapaikalle uuteen kotiimme.

Jos jotain pahaa, niin hyvääkin... Löysimme siis tosiaan uuden kodin Vihdin kirkonkylältä, Teron vanhan lapsuudenkodin, edellisen osoitteemme naapurista, ja kotimme on ihana! <3 Kyseessä alunperin vanha saneerattu ja laajennettu OKT, 147 m2, ja 1500 m2:n puutarhatontilla. Kyseessä on Koti isolla K:lla!
 

17.05.2011 - 14:15

Martta on kotiutunut hienosti Tanskasta Suomeen 2,5 kk:n aikana ja Bora on ottanut leikkisän isoveljen paikan omakseen alusta lähtien. Boran hermot ovat ihailtavaa katseltavaa - pinnaa riittää ja lelut, luut ja pedit... huoh... kaikki annetaan suosiolla pikkuprinsessalle. Neitokainen osaa kyllä pyörittää meidän perheen miehet ihan alusta asti pikkuvarpaansa ympärille! ;)

Boran kastrointikin sujui mallikkaasti. Leikkaus tehtiin pääsiäistä edeltävänä tiistaina ja leikkaavana lääkärinä toimi Tetti Joutsen. Paikkana oli "omalääkärimme" Skuti Vihdissä. Pystyin olemaan Boran kanssa viikon kotona, joten kaulureita tai housuja ei paranemisprosessissa tarvittu. Tikit eivät herraamme paljoa haitanneet ja niiden annettiin olla rauhassa.

Uimamasterimme B on ottanut ensituntumaa Hiidenveteen siitä lähtien kun jäät lähtivät. Uimassa on käyty ja joutsenikiakin on moikattu (onneksi jonkinlainen suojaetäisyys pysyi yllä). Myös Martta kokeili kerran kylmää vettä, ja sen jälkeen onkin piipannut rannalla ja välillä kauhonut tassulla kylmää vettä ja todennut, että "etelän hetelmämme" odottelee hiukan lämpöisempiä uintikelejä. ^_^

Martan kanssa on aloitettu näyttelytreenit ja ne ovatkin sujuneet hienosti. Neitokainen nauttii esillä olemisesta ja liikettä piisaa. Päänvaivaa on tosin meinannut aiheuttaa ruokinta. Martta on syönyt siitä saakka kun Suomeen tuli Canidaen Lammas-riisiä. Noh, maahantuonti on takunnut ja takkuaa edelleen, joten jännityksellä odotamme saammeko tilauksemme ulos maahantuojalta lähiviikkoina. Hätävarana soitin kaikki Etelä-Suomen jälleenmyyjät läpi ja sain haalittua kasaan säkkejä sen verran, että kriittiset kasvukaudet pärjätään vaikkei maahan tuotaisi papuakaan lisää. Varastomme saattaa tosin muuttua koiranruokavarastoksi ;)

Muuttoja on puolen vuoden aikana tehty pari; Ojakkalan kämpän mentyä kaupaksi siirryttiin väliaikaisratkaisun väliaikaisratkaisuna Vihdin kirkonkylällä sijaitsevaan yksiöön hetkeksi, sitten tuli Martta ja muutimme n. 70 neliöiseen rivarikaksioon viereiseen taloyhtiöön. Siinä nyt asustellaan sen aikaa, kun keksitään, mitä tehdään, sikako pestään. =)

Aurinkoista kesänalkua kaikille!

p.s Martta aloittaa showuransa mätsäreissä ja pentunäyttelyissä kesällä... Suunnitelmissa on osallistua ainakin tanskandoggien erikoisnäyttelyyn baby-luokkaan =)

12.03.2011 - 19:35

Paljon on tapahtunut vuodessa!

Borasta tuli kansainvälinen muotovalio kesäkuussa Latviassa Crufts Qualification Showssa. Nyt herra viettää ansaittuja eläkepäiviään tittelirimpsulla C.I.B, FI & EST & LV & LT & BALT CH, EST JW-08. Loppukesän lomailimme ja otimme rennosti - annoimme turkin vaihtaa rauhassa karvaa, kynsien kasvaa vähän pidemmiksi ja muutenkin hellitettiin vähän otetta ;) Syksyllä tokoilimme taas Ullan mahtavassa ohjauksessa ja retkeilimme hieman.

Vuodenvaihteen jälkeen meille tarjoutui hiukea mahdollisuus tarjota koti tanskalaiselle tuontinartulle. Luodon Hannan (kennel Rock Element's) kanssa kävimme naistenpäivän kunniaksi hakemassa Martta-neitokaisen kotiin. Martan oikea nimi on Grand Fergo's Emerald. Tyttö on hyvillä hermoilla varustettu touhupakkaus, eikä ulkomuodossa ainakaan toistaiseksi moitetta ole! ;)

Bora on ottanut tytön enemmän kuin hienosti vastaan. Martta on loistolisä laumaamme! <3

 

Tässä Martta toukokuussa n. 5 kk:n iässä (kuva: Kati-Maija Korhonen) :

02.09.2010 - 11:20

Maaliskuussa kävimme pyörähtämässä Liettuassa Voittajanäyttelyssä Boran kanssa. Sieltä mukaan tuli 2 cacibia ja pu 2 sijat molemmilta päiviltä. Reissusakillamme meni huikeasti; titteleitä tuli enemmän kuin direktiivit sallii ja hauskaa oli!

Toukokuussa oli luonnetestin aika. Tuomareina olivat Jorma Lankinen ja Marco Vuorisalo, ja koepaikkana Hauho. Testi meni mielettömän hyvin, kokonaispistein 159. Olen enemmän kuin tyytyväinen siitä, millainen koira minulla on käsissäni. Mamman rakas, höpötiino. :)

Kesäkuussa kävimme ensin Liettuan Kaunaksessa hurmaamassa väkijoukon ja seuraavana viikonloppuna Latvian Ozolniekissa. Näiden reissujen myötä Borasta kuoriutui LT CH, LV CH, BALT CH sekä vihdoin C.I.B ja kerran käytiin pokkaamassa ryhmäsijoituskin! Vanhempieni onnittelusanoja lainaten: "Se oli siinä!" Loppukesä on lööbailtu, käyty mökillä uimassa, tuskailtu hellettä ja syöty jätskiä.

Syyskuun alkuun sijoittuu värinäyttely ja se on ainoa suunnitelmissa oleva näyttely tällä hetkellä Boralle. Jatkotokoon olemme lupautuneet menemään Hyrylän suunnille (perinteistä Eteländoggien laadukasta koulutusta) ja siihen voisi panostaa enemmänkin. Myös Salmeen mennään melko varmasti pyörähtämään, koska viime syksynä siellä oli ihan mahtavaa.

Muutoinkin elämässä kaikki menee niin kuin pitää! Iloista syksyä kaikille :)

Kirjoittaja

Ilon hetkiä ja koettelemuksia tanskandoggin kanssa.